Jumalanpalvelus netissä

Jumalanpalvelus netissä tavoittaa suuren joukon

Jumalanpalvelus netissä

Lähes kaikkea voi nykyään katsoa netistä, joten ei ole ihmekään, että myös jumalanpalvelukset ovat siirtyneet nettiin. Yle on näyttänyt jo pitkään jumalanpalveluksia, mutta nykyisin yhä useammat paikkakunnat ovat alkaneet striimaamaan kaiken. Alun esirukous on tärkeä monille, joten onkin tärkeää, että jumalanpalvelus striimataan alusta alkaen. Ylen kautta jumalanpalveluksia voi katsoa myös myöhemmin, mutta varsinkin pienemmillä paikkakunnilla jumalanpalveluksen voi katsoa ainoastaan suorana lähetyksenä. Messuja pidetään yleensä sunnuntaisin, mikä on hyvä asia monen kannalta. Silloin jumalanpalvelukselle on enemmän aikaa. Koska sunnuntai on tyypillisesti lepopäivä, on se hyvä päivä myös jumalanpalvelukselle.

Jos uskonto ei ole sinulle ennestään tuttua, voi siihen tutustua, vaikka verkossa. Jumalanpalvelus netissä on hyvä tapa tutustua uskontoon. Toisaalta taas myös Raamattu netissä tuo paljon tietoa uskonnosta.

Raamattu netissä - tutustu kaikessa rauhassa

Jos kotoa ei löydy Raamattua, voi siihen tutustua myös netissä. Raamattua voi lukea monesta eri paikasta netissä. Monesti Raamatun kohtia tuodaan erikseen esille ja niitä pyritään myös selventämään heille, jotka eivät tunne Raamattua.

Monet nettisivut tarjoavat myös tietopankin, joka käsittää Raamatun tarinoita ja henkilöitä. Sen lisäksi Raamatun käännösten kohdalla on myös eroavaisuuksia. Kun Raamattuun tutustutaan netissä, on hyvä verrata sitä, kuinka muille kielille tehdyt käännökset eroavat suomen kielen käännöksistä. Toisten kielten käännöksistä voi saada uutta näkökulmaa Raamatun tulkitsemiseen.

Jumalanpalvelus netissä
Jumalanpalvelus netissä

Messu evankelis-luterilaisessa kirkossa

Suomalaisissa evankelis-luterilaisissa kirkoissa järjestetään jumalanpalveluksia eli messuja. Sunnuntaina vietetään kristittyjen pyhäpäivää, eli on selvää, että myös messu järjestetään silloin. Messujen tarkoituksena on rukoilla tärkeiden asioiden puolesta. Messussa kristityt rukoilevat yhdessä papin johdatuksella. Sen lisäksi messuissa luetaan kohtia Raamatusta ja pyritään myös avaamaan niiden sisältöä.

Moni suomalainen messu myös sisältää ehtoollisen. Silloin nautitaan leipää ja viiniä. Leivän uskotaan edustavan Jeesuksen ruumista ja viinin Jeesuksen verta. Ehtoollinen on ollut tärkeä osa messua jo pitkiä aikoja. Kyseinen perinne jatkuu myös Suomen messuissa. Ehtoollinen on yksi osa evankelis-luterilaista messua ja se pitää pintansa aikojen muuttuessa.

Jumalanpalvelus netissä - oletko jo tutustunut?

Tiedätkö sinä, miksi jumalanpalvelus netissä on niin suosittu? Suomesta löytyy paljon henkilöitä, jotka eivät pääse paikalle jumalanpalvelukseen syystä tai toisesta. Nyt onneksi sellaisillakin henkilöillä on mahdollisuus päästä osaksi jumalanpalvelusta, sillä jumalanpalvelus näytetään suorana Ylellä joka sunnuntai. Monet seurakunnat ovat alkaneet sen lisäksi lähettämään striimiä niiden omista jumalanpalveluksista. Näin estyneet voivat päästä osaksi oman paikkakuntansa messua, vaikka jokaisen viikon sunnuntaina vuoden ympäri.

Jos haluat tutustua jumalanpalveluksiin netissä tapahtuvan striimauksen kautta, aloita messun katsominen heti alusta alkaen. Esirukous on yksi tärkeimmistä tapahtumista koko messun aikana ja se määrittää messun luonteen. Esirukouksen jälkeen messun aikana lauletaan yhdessä, pidetään saarnoja ja tutkitaan Raamattua. Ehtoolliselle osallistuminen ei tietenkään onnistu etänä, mutta sitäkin voi silti seurata netin striiminä.