Siirry suoraan sisältöön

Joulukirkko etänä

Koska korona on rokottanut maatamme monin tavoin vuonna 2020, myös joulukirkkoihin on tulossa muutoksia. Perinteiset joulukirkot ja yhdessä laulaminen ovat kuuluneet monen aattoillan ohjelmaan, mutta nyt siihen tulee muutos. Joulukirkot järjestetään etänä.

Kokoontumisrajoitukset voimassa

Koska hallitus on antanut kokoontumisrajoituksia, ei myöskään joulukirkkoja voida järjestää totuttuun tapaan. Kirkot ovat siis siirtäneet perinteiset joulukirkot virtuaalisesti toteutettaviksi. Jokainen pääsee osallistumaan jouluaaton jumalanpalvelukseen oman tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen kautta. Jumalanpalveluksesta voi siis nauttia kaikessa rauhassa kotona.

Jumalanpalvelusten ohjelma noudattaa kuitenkin perinteisen joulukirkon ohjelmaa. Yhteislaulutkin onnistuvat siten, että jokainen laulaa joululaulut kotonaan. Näin joulun tunnelmaan pääsee, vaikka rajoitukset veivät mahdollisuudet perinteiseen joulukirkkoon.