Messun historia

Hae sivustolta

lasse pieni

Suomalainen Messu sai alkunsa vuonna 1997 säveltäjä Lasse Heikkilän kansallissävyisistä melodioista, joita hän myös sanoitti ja lähetti sanoitettaviksi tuntemilleen tekstintekijöille.

 

Aikaisempi yhteistyö koreografi Sirkku Hoikkalan kanssa synnytti ajatuksen ryhmästä, joka esittäisi syntyneitä lauluja. Sirkku alkoi valmentaa tanssiryhmää ja Lasse etsi Sibelius-akatemian kansanmusiikkiosastolta tyylin taitajia.

Muodostuva ryhmä oli aluksi 16-jäseninen ja sai nimekseen Valkia.

 

 

middle is4

Ajatus sävelmien järjestämisestä messukokonaisuudeksi tulialkuvuodesta 1998, kun Lasselta tilattiin messu Maata Näkyvissä –nuorisotapahtumaan Turussa.  

Suomalainen Messu esitettiin ensimmäisen kerran 15.11.1998 Turku-areenalla. Seuraavana vuonna Valkialla oli jo yli 40 messuesitystä. Siitä asti Suomalaista Messua on esitetty erilaisilla areenoilla ympäri maata ja ulkomaillakin. Suosittujen äänitteen, videon ja nuottikirjan välityksellä innostus tarttui muutamassa vuodessa muihinkin musiikin tekijöihin ja kymmenet eri kuorot ovat esittäneet teosta konsertti- ja jumalanpalvelusversioina.  

Ruotsinkielinen versio Finländska Mässan esitettiin ensi kerran 2009 Kokkolassa.

 

Messukuva: Antti Laakso (kuva alkuperäisversiosta)